Från och med i augusti och tolv månader framöver presenterar Konstmuseet i Norr en gång i månaden en artikel av olika skribenter inom konstområdet. Artiklarna kommer att belysa olika teman med fokus på kulturpolitiska ställningstaganden och praktiska behov för att ta tillvara på och vidareutveckla Kirunas konsthistoriska prägel.![]()
"Don't picket - vandalize. Don't protest - deface. When ugliness, poor design & stupid waste are forced upon you, turn Luddite, throw your shoe in the works, retaliate. Smash the symbols of the Empire in the name of nothing but the heart's longing for grace.”- Hakim Bey (T.A.Z.)Julafton 1996 är jag 11 år gammal, tillsammans med min mamma och min storebror sitter jag och dricker julmust och äter av den traditionellt alternativa julmaten som står uppdukad på köksbänken. Högen av paket under den minimala julgranen sväller över och får granen att se ännu mindre ut. Efter att ha fått böcker, kläder och andra väntade julklappar får jag tag i ett paket vars innehåll jag kan avgöra genom att försiktigt skaka det. Jag skiner upp i ett leende och sliter bort pappret. Tre sprayburkar av märket Motip med 400 ml härligt täckande och snabbtorkande färg i varje burk.I nästa paket får jag en gasmask tillsammans med en sträng uppmaning från min mamma att alltid använda masken när jag målar. Lyckorus och sockerchock. Jag vet redan att mamma känner till mitt intresse för tags och graffiti, men att hon dessutom stöder det kommer som en överraskning trots att hon under hela min uppväxt uppmuntrat min kreativitet. Flera av mina vänner tvingas smussla, smyga och förneka sitt intresse inför sina föräldrar, att få min mammas stöd och inte behöva dölja något som jag älskar att göra ser jag därför som årets bästa julklapp.Julmaten tvingar fram behovet av en nypa frisk luft, efter att Karl-Bertil Jonsson skipat rättvisa på tv tar hela familjen på sig varma kläder för en kvällspromenad. Alldeles nedanför vårt bostadsområde Norrtuna ligger en vägtunnel som löper under tågspåren, fem meter hög och 15 meter djup. Merparten av de grå betongväggarna är redan målade men det finns fortfarande några tomma ytor inom min räckvidd. Mamma står 20 meter bort på ena sidan och spanar, min storebror står bredvid mig men håller utkik åt andra hållet medan jag sätter på mig gasmasken. Det är isande kallt ute, pekfingret krampar och burkarna är svåra att kontrollera. Med stor möda lyckas jag få upp min tag på väggen. Därefter gör jag en glad gubbe och skriver god jul, sen är det dags att försvinna från brottsplatsen. Jag somnar lycklig den kvällen, som ett barn på julafton.Ett par år senare har jag kommit längre i mitt målande. Lektionstiden i högstadiet fördrivs med ett frenetiskt skissande och somrarna består uteslutande av skateboardåkning, alltid med en spritpenna i fickan. Jag förstod det inte då, men som vuxen ser jag tydligt hur graffitin och skateboardåkningen är två grenar på samma träd, två konstnärliga gatukulturer som ger näring åt varandra. Jag visste förstås redan då att de olika kulturerna förförde samma typ av människor, vi var många som lockades av båda, men det är först nu jag kan se vilken enorm betydelse dessa har haft för utvecklandet av mitt personliga medvetande. Mellan skateboarding och graffiti, som i mitt fall är de två grundpelare på vilka hela mitt fortsatta konstnärskap vilar, finns fler likheter än skillnader. De båda är praktiker som visserligen med fördel kan utövas i sällskap av andra utövare, men ens personliga framsteg bygger i slutändan helt på ens eget engagemang. Ingen tränare med visselpipa finns i närheten för att sporra en, istället är det den egna lusten som är ens drivkraft. Lust och mod är det enda som krävs, inget annat. Ingen anmälningsavgift, inget schema och ingen annan än en själv som kan döma en, förutom möjligtvis tingsrätten när det gäller graffiti.Gatans konst, till vilket jag räknar både skateboarding, graffiti och det som senare kommit att kallas för ”gatukonst”, är både inkluderande och exkluderande på samma gång. Det behövs ingen dyr utrustning eller någon träningslokal, den som vill kan börja när och var den vill och kommer att utvecklas i en takt som avgörs helt och hållet av en själv. Vad som krävs är dock några personliga egenskaper som av samhällets förlegade normer ännu kopplas samman med manlighet; mod och äventyrslust, kreativitet och en förmåga att ta plats i det offentliga rummet utan att fråga om lov. Att dessa egenskaper faktiskt skulle vara biologiskt kopplade till oss män är naturligtvis nonsens, de har snarare tillskrivits manligheten historiskt på sociokulturella grunder, ändå fungerar de som en exkluderande barriär som stänger tjejer ute.Faktum är att den övning som det innebär att ta plats i det offentliga utan tillåtelse, vare sig man gör det genom att åka skateboard i en galleria, måla graffiti på en betongvägg eller klistra upp sina handmålade affischer på stadens elskåp, är oerhört nyttig för många i dagens samhälle, inte minst för unga tjejer. Genom att bege sig ut i staden med ett eget konstnärligt uppdrag får man med den egna kroppen uppleva vad det innebär att vara olydig och gång på gång tvingas övervinna sina rädslor. Oavsett om man försöker lära sig ett svårt trick eller om man vill få upp ett konstverk på en otillåten plats måste man aktivt överskrida de gränser som både samhällets normer, det rationella förnuftet och den adrenalinstinna kroppen satt upp.Ruben Wätte tog år 2013 masterexamen i Art in the Public Realm (Konst i offentligheten) vid Konstfack. Ruben har tidigare bl.a. visat konstprojektet Samhällsproblem på Liljevalchs vårsalong år 2012 och släppte förra året boken Terra Pericolosa - Farligt land, som han beskriver som en "psykonautisk reseskildring".Lähtien aykystistä ja kakstoista kuukautta etheen päin met tarjoaama kerran kuukauessa artikkelin eri kirjottajilta taitheenalala. Artikkelit tulevat kuvvaamhaan eri teemoja missä on pääpistheenä kulttuuripuliittisia asentheita, mielipitheitä ja käytänölisiä tarpheita siittä millä ottaa taltheen ja kehittää Kierunan taijehistuurialisen erikoisuuen.![]()
”Don't picket - vandalize. Don't protest - deface. When ugliness, poor design & stupid waste are forced upon you, turn Luddite, throw your shoe in the works, retaliate. Smash the symbols of the Empire in the name of nothing but the heart's longing for grace.”- Hakim Bey (T.A.Z.)Jouluaattona 1996 mie olen 11 vuotta vanhaa, yhessä minun mamman ja isoveljen kans istun ja juon jyylmystiä ja syön perintheelistä altternatiivi jouluruokaa joka on tyykattu köökinpenkilä. Pakettiläjä mahottoman pienen joulukuusen alla paisuu yli ja saapi jo pienen kuusen näyttämhään aina pienemältä. Jälkhiin kun olen saanu kirjoja, vaatheita ja muita ototettuja jouluklappia saan yhen pakeetin kätheen jonka sisälön saatan päättää huiskuttamalla sitä varovaisesti. Mulle nousee hymy suuhun ja kiskon pois paperin. Kolme 400 ml Motipin merkkistä sprejpurkkia missä on ihanaa kattavaa ja kätevästi kuivaava färiä jokhaisessa purkissaSeuraavassa pakeetissa saan kaasumaskin yhessä jyrkän kehotuksen kans minun mammalta ette aina käyttää maskia kun mie maalaan. Iloroiska ja sokkerisjokki. Mie tiän ette mamma jo tuntee minun kiinostuksen taaksile ja krafiittile. Mutta ette se tukeaa sitä tullee mulle yllätyksenä, vaikka se koko minun nuoruuven aikana on kannustanu minun luovuutta. Moni minun kaverista on pakotettu kalvehtimhaan, piilottamhaan ja kieltämhään oman kiinostuksen vanheemitten eessä. Ette saa minun mamman tuen ja ettei tartte salata mithään mitä mie rakastan tehhä sen näen siksi tämän vuoen parhaimana joululahjanaJouluruoka pakottaa tarpheen saa vähän raikasta ilmaa, jälkhiin kun Karl-Bertil Jonsson on luonu oikeutta tv:ssä, koko perhee ottaa lämpimät vaatheet pääle iltakävelyle. Aivan meän asuntoalueen Norrtunan allipuolela on tietynneli joka kulkee rautatien alla, viis metriä korkea ja 15 metriä syvä. Suuriin osa harmajaisista betongiseinistä on jo maalatut mutta on vieläki jokku tyhjät paikat minun ulottuvilla. Mamma seisoo 20 metriä kaukana toisela puolela ja spaanaa. Minun isoveli seisoo laijala mutta pittää vaarin toishaale päin kun mie panen kaasumaskin pääle. Se on polttavan pakkanen ulkona. Etusormi kramppaa ja purkit on vaikea kontroleerata. Suurela ponnistuksela onnistun saahmaan minun taakin seinäle. Sen jälkhiin tehen ilosen äijän ja kirjotan hyvvää joulua. Sitten on aika poistua rikospaikalta. Mie nukahtan ilosena sinä iltana, kun lapsi jouluaattona.Muutama vuosi jälkhiin olen tullu kauemaks minun maalauksen kans. Höökstaatien opetustiima kulutethaan enerkisellä skissaamalla ja kesät on pelkästhään skejtboordin ookausta, aina spriittipännä plakkarissa. Mie en ymmärtäny sitä sillon, mutta raahvaana näen selvästi kuinka krafiitti ja skejtboordin ookaus on kaks oksaa samassa puussa. Kaks taitheelista katukulttuuria jokka höystävät toisiaan. Mie tiesin tietysti jo sillon ette nämät erit kulttuurit viekottelit saman tyyppisen ihmisiä. Meitä oli monta joita houkutteli molempia. Mutta se on vasta nyt mie näen minkälainen kauhean suuri merkitys näilä on ollu minun personaalisen mielen kehitykselle.Skejtboordin ja krafiitin välilä, jokka minun taphauksessa on ne kaks peruspilaria jonka päälä minun jatkuva taitheelisuus perustuu, on enemän yhtäläisyyksiä kun eroavaisuuksia. Net on molemat praktiikit jokka tosin kyllä hyvin mennee harjotella muitten harjottelijoitten joukossa. Mutta omat henkilökohtaiset askelheet rakentuvat loppujen lopuksi omhaan kiinostuksheen. Ei mikhään träänari vihelyspiipun kans ole läheisyyessä hössytämhään sinua. Sen eestä on se oma tarmo ja halu joka on ajovoimana. Halu ja rohkeus on ainua mitä vaaithaan. Ei muuta. Ei ole ilmotusmaksoa, ei sjeemaa, ja ei kukhaan muu kun sitä itte joka saattaa tuomita itteä. Paitti tietysti maholiset käräjät sitä mikä koskee krafiittia.Kaun taije, mihinkä räknään sekä skejtboordinkin, krafiitin ja se mikä on saanu nimityksen ”katutaije”, on sekä sisältävä ette eristävä samala kerrala. Ei tartte tyyrhiitä laitheita eli treeninkihuonheen. Se joka haluaa saattaa alkaa koska ja missä haluaa ja tullee kehittymhään siinä tahissa mitä täysin jokhainen itte päättää. Mitä vaaithaan on kuitekki jokku henkilökohtaiset ominaisuuet, jokka yhteiskunnan vanhaanaikhaisila normila vieläkin koplathaan yhteen miehekhyytten; rohkeus, seikkailuhalu, luovuuen ja kyky ette ottaa paikkaa julkisessa huonheessa kysymättä luppaa. Ette nämät ominaisuuet olisit fyysisesti liitetty meihin miehiin on tietysti pötöä. Net on paremin liitetty miehekhyytheen histuurialisella ja sosiokulttuurisella pohjala. Silti net toimivat eristävänä muurina joka sulkee ulos tytöt.Tosi on ette se harjotus mikä vaaithaan ette ottaa paikkaa julkisessa ilman luppaa, riippumatta jos sen tekkee ookamalla skejtboordia galleriassa, maalata krafiittia betongiseinhään eli liimata omat käsimaalatut affisjit kaupunkin sähkökaaphiin, on tämän päivän yhteiskunnassa uskomattoman hyöylistä monele, olletikki nuorile tytöile. Lähtemällä kaupunkhiin omassa taitheelisessa tehtävässä saapi oman ruuhmiissa kokea mitä se merkittee ette olla tottelematon kerta kerralta ja pakottaa voittamhaan omia pölköjä. Riippumatta jos sitä yrittää oppia vaikean tempun eli jos sitä haluaa saa ylös yhen taijeteoksen luvattomhaan paikhaan sitä häätyy aktiivisesti ylittää net rajat mitä sekä yhteiskunnan normit, terve järki ja adrenaliinia täynä ruumis määrää.Ruben Wätte otti vuona 2013 maasterieksaamin Konstfackissa ainheessa: Art in the Public Realm (Taije julkisuuessa). Ruben on aiemin näyttäny muun muassa taijeprujektin Yhteiskuntaongelma Liljevalchsin keäsalonkissa vuona 2012 ja julkasi menny vuona kirjan Terra Pericolosa - Farligt land, jonka hän kuvvaa kun ”psyykkonauttisena matkailukertomuksena”
Borgemánus guoktenuppelohkái mánu ovddos mii čálihit oktii mánus čállosa sierranas dáiddasuorgi čálliin. Čállosat čalmmustuhttet sierra fáttaid deattuin kulturpolitiikkalaš čuoččildemiin ja árgabeaiváláš dárbbuin ulbmilin váldit vuhtii ja ovddidit Girona dáiddahistorjjálaš iešvuođa.![]()
“Don´t picket-vandalize. Don´t protest-deface. When ugliness, poor design & stupid waste are forced upon you,turn Luddite, throw your shoe in the works, retaliate. Smash the symbols of the Empire in the name of nothing but the heart´s longing for grace.”-Hakim Bey(T.A.Z.)Juovlaruohta 1996 lean 11 jahkásaš, etniin ja stuora vieljain čohkkehan ja jugan juovlajuhkosa ja boran árbevirolaš molssaevttolaš juovlabiepmu mii lea gievkkanbeavddis. Pakeahttaleajit unnoraš juovlaguosa vuolde leat badjelmeari ja dagahit guosa vel unnibun go lea. Maŋŋel go lean ožžon girjjiid, biktasiid ja eará vurdojuvvon juovlaskeaŋkkaid gávnnan báhka man sisdoalu sáhtán árvidit skulljemiin dan várrogaččat. Mojunjálmmiid rađan báhpira. Golbma Motip mearkasaš sprayburkke 400 ml hearváš gokči ja jođániidgoiki ivdni juohke burkkes.Nuppi pakeahtas oaččun gásamáskka eatni áŋgiris rávvagiin ahte álo geavtit máskka moledettiin. Lihkkogievvun ja sohkaršohkka. Mun dieđán juo ahte eadni dovdá mu beroštumi seaidnemolemii, muhto ahte son dan lassin dorjo dan hirpmástuhttá vaikko son olles mu rávástuvvan agi lea movttiidahttán mu luovvivuođa. Máŋggat mu ustibiin leat bággejuvvon suoli bargat ja gieldit beroštumis váhnemiid ovddas, eatni doarjaga oaččun inge dárbbat čiegadit maidege man ráhkistan bargat oainnán dan danin jagi stuorimus juovlaskeaŋkan.Juovlabiebmu bágge dárbbu unnánaš friska áibmui, maŋŋel go Karl-Bertil lea juohkán rievtti TV:s gárvoda olles veahka bivvanládje eahkesoahkumii. Áibbas vuolábealde min orohatguovllu Norrtuna lea betongsisgeaidnu mii manná togaluotta vuoli, vihtta mettara allat ja 15 mettara čieŋal. Eanaš oassi dain ránes betoŋgaseinniin leat juo molejuvvon muhto gávdnojit vel moadde guoros saji mu olámuttus. Eadni čuožžu 20 mettara geažis nuppe bealde ja várdeha, mu stuora viellja čuožžu mu guoras muhto várdeha nubbe guvlui dan bottago bijan gásamáskka. Lea rustačoaskkis olgun, ovdasuorpma geassá ja burkkiid lea váttis atnit čalmmis. Hirbmat váivviin lihkostuvan darvehit dáhkis gitta. Dan maŋŋel molen stuora ádjá ja čálán buori juovlla, dasto lea áigi jávkat rihkošbáikkis. Dan eahkeda biesttán lihkolažžan nahkáriid dego mánná juovlaruohta.Moadde jagi maŋŋel lean ollen guhkkelii iežan molemiin. Diimmut badjedásis golahuvvo frénelaš hábmemiin ja geasit gollet beare rullalávddiin čierastettiin, álo spriitabenne lummas. In ipmirdan dalle, muhto rávisin oainnán čielgasit seaidnemolema ja rullalávdečierasteami leahkit guokte suorggi seamma muoras, guokte gáhttakultuvrra mat addet borramuša nuppiidease. Mun dihten dieđusge juo dalle dat sierra kultuvrrat doalvvuhedje seamma soarttat olbmuid , mii leimmet máŋggas geaid goappešagat geasuhedje, muhto dál easka oainnán man hirbmat mearkkašupmi dain lea leamaš mu persovnnalaš ipmárdusa ovddideamis.Rullalávddiin čierateami ja seaidnemolema gaskkas, mat mu dáhpáhusas leat guokte vuođđobácci maid nalde olles mu dáiddalašvuohta vuoiŋŋasta, leat eanet sullalašvuođat go sierraláganvuođat. Goappešagat leat praktihkalaččat maid vissát sáhttá earenomážit hárjehit earáid hárjeheddjiid olis, muhto hárjeheaddji persovnnalaš ovdáneapmi vuođđuda loahpa loahpas hárjeheaddji iežas doaibmamii. Ii aktat válbmejeaddji leat lahkosis movttiidahttime su, dan sajis lea iežas hállu mii lea hárjeheaddji geasuhus. Hállu ja roahkkatvuohta lea áidna man dárbbaha,ii eará. Ii mangelágan almmuhanmáksu, ii mangelágan bargoortnet iige eará go ieš gii sáhttá dubmet, earet soaitimis gearretriekti go lea jearaldagas seaidnemolen.Gáhta dáidda, masa rehkenasttán sihke rullalávdečierasteami, seaidnemolema ja dan man maŋŋel leat gohčodišgoahtán “gáhttadáiddan”, lea sihke sisttisdoalli ja earuheaddji seamma áigge. Ii dárbbahuvvo mangelágan divrras rusttegat dehe hárjehallanlatnja, dat gii háliida sáhttá álgit goas ja gos son háliida ja boahtá ovdánit távttas man ieš ollásit mearrida. Dat mii gáibiduvvo lea goit moadde persovnnalaš iešvuođa man servodaga boarástuvvan norpmat vel čatnet olmmáivuhtii; roahkkatvuohta ja fearánhállu, luovvivuohta ja nákca váldit saji almmolaš dilis jearatkeahttá lobi .Ahte dát iešvuođat livččii biologalaččat čadnojuvvon midjiide dievdduide lea duođas dušši sáhka, dat leat baicca čállojuvvon dievdovuhtii historjjálaččat sosiokultuvrralaš vuođul, goittotge dat doaibmá earuheaddji eastan mii steŋge nieiddaid olggobeallái. Duohtavuohta lea dat hárjehus mii mearkkaša saji váldima almmolaččat lobehaga, dahkágo dan čierastemiin rullalávddiin galleriijas, molemiin seaidnedevdnemiid betoŋgaseinniide dehe liibmemiin iežas gieđainmolejuvvon reklámaid gávpoga šleađgagábiide, lea erenomáš ávkkálaš máŋgasii otná servodagas, ii unnimus nuorra nieiddaide. Vuolgimiin gávpogii iežas dáiddalaš doaimmain oažžu iežas goruda dovdat maid mearkkaša leahkit jeagehin ja geardi gearddiinis bággehuvvot vuoitit baluidis. Vaikko vel geahččalivččege oahppat váttis koanstta dehe jus háliida oažžut bajás dáidaga lobehis báikái ferte aktiivvalaččat mannat badjel daid rájiid maid sihke servodaga norpmat , jierpmálaš jearga ja adrenaliidnagallás gorut lea ceggen.Ruben Wätte gearggai jagi 2013 mastereksámenbargguin, Art in the Public Realm (Dáidda almmolašvuođas), Konstfack. Ruben lea ovdal ea.ie. vuosehan dáiddaprošeavtta Servodatváigatvuođat Liljevalche giđđavuosáhusas 2012 ja mannan jagi son almmuhii girjji Terra Pericolosa – Váralaš eana, man son čilge "psykonavttalaš mátkkoštanmuitalussan".Elokuusta alkaen ja 12 kuukautta eteenpäin esittelemme kerran kuussa eri kirjoittajien kirjoituksen taiteen alalta. Kirjoitukset tulevat selvittämään eri aiheita, joissa polttopisteenä kulttuuripoliittiset kannanotot ja käytännön tarpeet, jotta voidaan huolehtia ja edelleenkehittää Kiirunan taidehistoriallista leimaa.![]()
”Don't picket - vandalize. Don't protest - deface. When ugliness, poor design & stupid waste are forced upon you, turn Luddite, throw your shoe in the works, retaliate. Smash the symbols of the Empire in the name of nothing but the heart's longing for grace.”- Hakim Bey (T.A.Z.) Jouluaattona vuonna 1996 olen 11-vuotias. Istun äitini ja isoveljeni kanssa juomassa joulujuomaa ja syömässä keittiönpenkille katettua vaihtoehtoista jouluruokaa. Pakettipino pikkuruisen joulukuusen alla pursuaa yli ja saa kuusen näyttämään vieläkin pienemmältä. Kirjojen, vaatteiden ja muiden odotettujen joululahjojen jälkeen saan käsiini paketin, jonka sisällön arvaan kun ravistan sitä varovasti. Puhkean leveään hymyyn ja repäiseni paperin irti. Paketisssa on kolme Motip-merkkistä spraypurkkia. Joka purkissa on 400 ml ihanan peittävää ja nopeasti kuivuvaa maalia.Seuraavassa paketissa on kaasunaamari ja ankara kehotus äidiltä käyttää maalatessa aina kaasunaamiota. Onnenhuumaa ja sokerishokki. Tiesin jo että äiti tietää miten kiinnostunut olen tageista ja graffitista, mutta minulle on yllätys että hän sen lisäksi tukee harrastustani, joskin hän on koko kasvuaikani kannustanut luovuuttani. Monien ystävieni on pakko salailla, hiiviskellä ja kiistää harrastuksensa vanhemmiltaan. Sen vuoksi oman äitini tuki ja se ettei minun tarvitse salata sellaista jota rakastan tehdä on mielestäni vuoden paras joululahja.Jouluruoan jälkeen on pakottava tarve käydä haukkaamassa vähän raitista ilmaa ja kun Karl-Bertil Jonsson on jakanut oikeutta televisiossa koko perhe pukee päälleen lämpimät vaatteet ja lähtee iltakävelylle. Aivan Norrtunassa sijaitsevan asuntoalueemme alapuolella kulkee tietunneli rautatien alitse. Tunneli on viisi metriä korkea ja 15 metriä syvä. Suurin osa sen harmaista betoniseinistä on jo maalattu, mutta muutamia tyhjiä aloja on vielä minun ulottuvillani. Äiti seisoo vartiossa 20 metrin päässä ja isoveljeni seisoo minun vierelläni, vaikka hän samalla pitää silmällä toiselta puolelta tulevia kun minä laitan kaasunaamion päähäni. On jäätävän kylmää ulkona ulkona, etusormeni kangistuu ja purkkeja on vaikea kontrolloida. Suurella vaivalla saan tehtyä tagini seinälle. Sen jälkeen maalaan iloisen ukkelin ja kirjoitan hyvää joulua. Sitten onkin aika livistää rikospaikalta. Sinä iltana nukahdan onnellisena, niin kuin lapsi jouluaattona.Pari vuotta myöhemmin olen edennyt pidemmälle maalaamisessani. Yläasteen oppitunnit käytän vimmaiseen luonnosteluun ja kesät kuluvat lähes kokonaan skeittilautailuun, jolloin minulla on aina spriikynä taskussa. Silloin en sitä ymmärtänyt, mutta aikuisena näen selvästi miten skateboard ja graffiti ovat kaksi haaraa samassa puussa. Ne ovat molemmat taiteellisia katukulttuureja ja ne ravitsevat toinen toisiaan. Luonnollisesti tiesin jo silloin, että nämä kulttuurit viettelivät samantyyppisiä ihmisiä. Molemmat houkuttelivat monia meistä. Kuitenkin vasta nyt ymmärrän, mikä valtava merkitys näillä on ollut henkilökohtaisen tietoisuuteni kehittymiseen.Skeittailu ja graffiti ovat minun tapauksessani kaksi tukipilaria, joihin koko tuleva taiteeni perustuu. Niiden välillä on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Molemmat ovat toimintoja, joita tosin on hyvä harjoittaa yhdessä toisten harrastajien kanssa, mutta oma henkilökohtainen kehitys rakentuu lopulta kuitenkin kokonaan omaan harrastukseen. Ei ole lähellä valmentajia vihellyspilleineen kannustamassa, vaan sen sijaan vetovoimana on oma halu. Ei tarvita mitään muuta kuin halua ja rohkeutta. Ei tarvita ilmoittautumismaksua, ei lukujärjestystä eikä ketään muita tuomareita kuin sinä itse, ellei ehkä mahdollisesti käräjäoikeutta kun kysymys on graffitista.Kadun taide, johon minä lasken sekä skeittailun että graffitin ja myöhemmin tulleen ”katutaiteeksi” nimitetyn harrastuksen, on sekä sisään että ulos sulkevaa yhdellä kertaa. Mitään kalliita varusteita ei tarvita, ei liioin harjoitustiloja, vaan kuka tahansa voi alkaa missä ja milloin hän haluaa ja hän päättää kokonaan itse mitä tahtia hän haluaa kehittyä. Sen sijaan tarvitaan kuitenkin joitakin henkilökohtaisia ominaisuuksia, jotka yhteiskunnan vanhentuneet normit vielä yhdistävät miehekkyyteen: rohkeus ja seikkailunhalu, luovuus ja kyky ottaa tilaa julkisuudessa kysymättä lupaa. Luonnollisesti on pötypuhetta että nämä ominaisuudet biologisesti olisi kytketty meihin miehiin. Pikemminkin ne on kytketty miehisyyteen historiallisin ja sosiokulttuurisin perustein. Kuitenkin ne toimivat erottelevana raja-aitana, joka sulkee tytöt ulos.Tosiasiassa tilan ottaminen julkisuudessa ilman lupaa, olipa kysymys skeittaamisesta galleriassa, graffitin maalaamisesta betoniseinälle tai omien käsinmaalattujen julisteiden liimaamisesta kaupungin sähkökaappiin, on erittäin hyödyllinen harjoitus monille nyky-yhteiskunnassa, eikä vähiten nuorille tytöille. Kun lähtee kaupungille taiteelliseen tehtävään saa omalla kehollaan tuntea millaista on olla tottelematon ja kerta toisensa jälkeen joutuu voittamaan oman pelkonsa. Olipa sitten kysymys vaikean tempun opettelemisesta tai oman taideteoksen luomisesta kielletylle paikalle niin tekijän täytyy aktiivisesti ylittää ne rajat, joita sekä yhteiskunnan normit että rationaalinen järki ja oma adrenaalintäyteinen keho ovat asettaneet.Ruben Wätte suoritti vuonna 2013 filosofian maisterin tutkinnon Art in the Public Realm (Julkisessa taiteessa) Taideteollisessa korkeakoulussa. Ruben on aikaisemmin mm. esitellyt taideprojektin Yhteiskunnan ongelmia Liljevalchsin kevättaidenäyttelyssä vuonna 2012 ja viime vuonna hän julkaisi kirjan Terra pericolosa - Vaarallinen maa, jota hän kuvailee "psykonauttiseksi matkakertomukseksi".For twelve months onwards starting in August, Konstmuseet i Norr will present an article on the subject of art by a different writer once per month. The articles will shine a light on various themes with a focus on cultural policy standpoints and practical needs, in order to make the most of and develop Kiruna’s art historical character.![]()
”Don't picket - vandalize. Don't protest - deface. When ugliness, poor design & stupid waste are forced upon you, turn Luddite, throw your shoe in the works, retaliate. Smash the symbols of the Empire in the name of nothing but the heart's longing for grace.”- Hakim Bey (T.A.Z.)It's Christmas Eve 1996 and I am eleven years old. I am sitting together with my mother and older brother and drinking Julmust (Swedish soft drink) and eating the traditional, alternative Christmas food that is laid out on the kitchen counter.The pile of packages under the minimal Christmas tree is piled high and spread out making the tree seem even smaller. After having received books, clothing and other expected Christmas presents I grab a package whose contents I immediately understand when I shake it gently. With a broad smile beaming across my face I rip off the paper. Three spray paint cans with the Motip trademark displayed on them containing 400 ml of glorious and quick-drying paint in each one.The next package contains a gasmask together with strict instructions from my mother to always use the mask when I paint. Rapture and sugar shock. I already knew that my mother was aware of my interest in tags and graffiti, but that she also supported it came as a surprise despite the fact that throughout my childhood she had encouraged my creativity. Most of my friends are forced to be secretive, sneak around and deny their interest to their parents, so getting my mom's support and not needing to hide anything that I love to do is definitely the best Christmas present of the year.Christmas dinner creates a need for a bit of fresh air. So after Karl-Bertil Jonsson escapes justice on TV, the whole family puts on warm clothing to go out for an evening walk. Just below the area in which we live, Norrtuna, there is a tunnel that runs under the train tracks, five meters high and 15 metres deep. Most of the grey concrete walls are already painted but there are still a few empty spaces within my reach. My mother stands about 20 metres away on one side as look-out and my big brother stands beside me and keeps an eye on the other direction while I put on my gasmask. It is icy cold outside and my index finger cramps making the can hard to control. But with great difficulty, I succeed in getting my tag up on the wall. After that I draw a happy-man figure and then write, Merry Christmas. Then it is time to disappear from the scene of the crime. I sleep happily that night - like a child on Christmas eve.A few years later I have come a bit further with my painting. Class time in intermediate school is whiled away with frenzied sketching and summers are filled exclusively with skateboarding; always with a felt pen in my pocket. I didn't understand it then, but now as an adult I can clearly see how graffiti and skateboarding are two branches of the same tree; two artistic street cultures that nourish each other. Even then, I already understood that the two different cultures brought together the same type of people. There were many of us who were attracted by both activities, but it is just now that I can see the enormous importance that they have had on my development and my personal awareness.There are similarities and differences between skateboarding and graffiti, that in my case are the two pillars upon which my entire continued artistry lie. They are both practical and can admittedly be done in the company of others doing the same thing. But in the end a person's own success is based upon one's own involvement. There is no trainer blowing a whistle in the near vicinity to spur you on, instead it is one's own desire that is the propelling force. Desire and courage are the only elements that are required - nothing else. No participation fee, no schedule and no one else but yourself who can judge you - aside from of course, the district court when it comes to graffiti.The art found in the streets, to which I include skateboarding, graffiti and what later came to be known as street art are simultaneously inclusive and exclusive. No expensive equipment or training area are needed. The people who want to practice these things can begin where and when they want to and develop at a pace that is determined completely by them. What is needed however, are a number of personal characteristics that society's antiquated norms still link to masculinity; courage and a love of adventure, creativity and the capability to "be present" in public spaces without having to ask for permission. That these characteristics should actually be linked to our biology as men is of course nonsense. Rather, they have been ascribed to masculinity historically on socio-cultural grounds and function as a barrier that excludes girls.The fact is that these practices, and what they imply; to be present in the public environment without permission, whether one does it by riding a skateboard in a shopping centre, paints graffiti on concrete wall or clues up hand painted posters on one of the city's electrical cabinets, is tremendously important for many in today's society, not least for young girls. By going out into the city on your own artistic mission one gets to experience what it means to be disobedient and time after time be forced to conquer your fear. Regardless of whether you are trying to learn a difficult trick or want to get an artistic work up in a prohibited place, a person has to take a step outside of the restrictions of society's norms, good sense and the adrenalin kick that your body subjects you to.In 2013, Ruben Wätte graduated with a master’s of Art in the Public Realm from Konstfack (University College of Arts, Crafts and Design). Ruben has amongst other things exhibited the art project Samhällsproblem (Societal Problems) at Liljevalchs’ spring salon in 2012, and last year he released the book Terra Pericolosa - Farligt land (Dangerous Land), which he describes as a "psychonautical travel book".
"Don't picket - vandalize. Don't protest - deface. When ugliness, poor design & stupid waste are forced upon you, turn Luddite, throw your shoe in the works, retaliate. Smash the symbols of the Empire in the name of nothing but the heart's longing for grace.”- Hakim Bey (T.A.Z.)Julafton 1996 är jag 11 år gammal, tillsammans med min mamma och min storebror sitter jag och dricker julmust och äter av den traditionellt alternativa julmaten som står uppdukad på köksbänken. Högen av paket under den minimala julgranen sväller över och får granen att se ännu mindre ut. Efter att ha fått böcker, kläder och andra väntade julklappar får jag tag i ett paket vars innehåll jag kan avgöra genom att försiktigt skaka det. Jag skiner upp i ett leende och sliter bort pappret. Tre sprayburkar av märket Motip med 400 ml härligt täckande och snabbtorkande färg i varje burk.I nästa paket får jag en gasmask tillsammans med en sträng uppmaning från min mamma att alltid använda masken när jag målar. Lyckorus och sockerchock. Jag vet redan att mamma känner till mitt intresse för tags och graffiti, men att hon dessutom stöder det kommer som en överraskning trots att hon under hela min uppväxt uppmuntrat min kreativitet. Flera av mina vänner tvingas smussla, smyga och förneka sitt intresse inför sina föräldrar, att få min mammas stöd och inte behöva dölja något som jag älskar att göra ser jag därför som årets bästa julklapp.Julmaten tvingar fram behovet av en nypa frisk luft, efter att Karl-Bertil Jonsson skipat rättvisa på tv tar hela familjen på sig varma kläder för en kvällspromenad. Alldeles nedanför vårt bostadsområde Norrtuna ligger en vägtunnel som löper under tågspåren, fem meter hög och 15 meter djup. Merparten av de grå betongväggarna är redan målade men det finns fortfarande några tomma ytor inom min räckvidd. Mamma står 20 meter bort på ena sidan och spanar, min storebror står bredvid mig men håller utkik åt andra hållet medan jag sätter på mig gasmasken. Det är isande kallt ute, pekfingret krampar och burkarna är svåra att kontrollera. Med stor möda lyckas jag få upp min tag på väggen. Därefter gör jag en glad gubbe och skriver god jul, sen är det dags att försvinna från brottsplatsen. Jag somnar lycklig den kvällen, som ett barn på julafton.Ett par år senare har jag kommit längre i mitt målande. Lektionstiden i högstadiet fördrivs med ett frenetiskt skissande och somrarna består uteslutande av skateboardåkning, alltid med en spritpenna i fickan. Jag förstod det inte då, men som vuxen ser jag tydligt hur graffitin och skateboardåkningen är två grenar på samma träd, två konstnärliga gatukulturer som ger näring åt varandra. Jag visste förstås redan då att de olika kulturerna förförde samma typ av människor, vi var många som lockades av båda, men det är först nu jag kan se vilken enorm betydelse dessa har haft för utvecklandet av mitt personliga medvetande. Mellan skateboarding och graffiti, som i mitt fall är de två grundpelare på vilka hela mitt fortsatta konstnärskap vilar, finns fler likheter än skillnader. De båda är praktiker som visserligen med fördel kan utövas i sällskap av andra utövare, men ens personliga framsteg bygger i slutändan helt på ens eget engagemang. Ingen tränare med visselpipa finns i närheten för att sporra en, istället är det den egna lusten som är ens drivkraft. Lust och mod är det enda som krävs, inget annat. Ingen anmälningsavgift, inget schema och ingen annan än en själv som kan döma en, förutom möjligtvis tingsrätten när det gäller graffiti.Gatans konst, till vilket jag räknar både skateboarding, graffiti och det som senare kommit att kallas för ”gatukonst”, är både inkluderande och exkluderande på samma gång. Det behövs ingen dyr utrustning eller någon träningslokal, den som vill kan börja när och var den vill och kommer att utvecklas i en takt som avgörs helt och hållet av en själv. Vad som krävs är dock några personliga egenskaper som av samhällets förlegade normer ännu kopplas samman med manlighet; mod och äventyrslust, kreativitet och en förmåga att ta plats i det offentliga rummet utan att fråga om lov. Att dessa egenskaper faktiskt skulle vara biologiskt kopplade till oss män är naturligtvis nonsens, de har snarare tillskrivits manligheten historiskt på sociokulturella grunder, ändå fungerar de som en exkluderande barriär som stänger tjejer ute.Faktum är att den övning som det innebär att ta plats i det offentliga utan tillåtelse, vare sig man gör det genom att åka skateboard i en galleria, måla graffiti på en betongvägg eller klistra upp sina handmålade affischer på stadens elskåp, är oerhört nyttig för många i dagens samhälle, inte minst för unga tjejer. Genom att bege sig ut i staden med ett eget konstnärligt uppdrag får man med den egna kroppen uppleva vad det innebär att vara olydig och gång på gång tvingas övervinna sina rädslor. Oavsett om man försöker lära sig ett svårt trick eller om man vill få upp ett konstverk på en otillåten plats måste man aktivt överskrida de gränser som både samhällets normer, det rationella förnuftet och den adrenalinstinna kroppen satt upp.Ruben Wätte tog år 2013 masterexamen i Art in the Public Realm (Konst i offentligheten) vid Konstfack. Ruben har tidigare bl.a. visat konstprojektet Samhällsproblem på Liljevalchs vårsalong år 2012 och släppte förra året boken Terra Pericolosa - Farligt land, som han beskriver som en "psykonautisk reseskildring".Lähtien aykystistä ja kakstoista kuukautta etheen päin met tarjoaama kerran kuukauessa artikkelin eri kirjottajilta taitheenalala. Artikkelit tulevat kuvvaamhaan eri teemoja missä on pääpistheenä kulttuuripuliittisia asentheita, mielipitheitä ja käytänölisiä tarpheita siittä millä ottaa taltheen ja kehittää Kierunan taijehistuurialisen erikoisuuen.
”Don't picket - vandalize. Don't protest - deface. When ugliness, poor design & stupid waste are forced upon you, turn Luddite, throw your shoe in the works, retaliate. Smash the symbols of the Empire in the name of nothing but the heart's longing for grace.”- Hakim Bey (T.A.Z.)Jouluaattona 1996 mie olen 11 vuotta vanhaa, yhessä minun mamman ja isoveljen kans istun ja juon jyylmystiä ja syön perintheelistä altternatiivi jouluruokaa joka on tyykattu köökinpenkilä. Pakettiläjä mahottoman pienen joulukuusen alla paisuu yli ja saapi jo pienen kuusen näyttämhään aina pienemältä. Jälkhiin kun olen saanu kirjoja, vaatheita ja muita ototettuja jouluklappia saan yhen pakeetin kätheen jonka sisälön saatan päättää huiskuttamalla sitä varovaisesti. Mulle nousee hymy suuhun ja kiskon pois paperin. Kolme 400 ml Motipin merkkistä sprejpurkkia missä on ihanaa kattavaa ja kätevästi kuivaava färiä jokhaisessa purkissaSeuraavassa pakeetissa saan kaasumaskin yhessä jyrkän kehotuksen kans minun mammalta ette aina käyttää maskia kun mie maalaan. Iloroiska ja sokkerisjokki. Mie tiän ette mamma jo tuntee minun kiinostuksen taaksile ja krafiittile. Mutta ette se tukeaa sitä tullee mulle yllätyksenä, vaikka se koko minun nuoruuven aikana on kannustanu minun luovuutta. Moni minun kaverista on pakotettu kalvehtimhaan, piilottamhaan ja kieltämhään oman kiinostuksen vanheemitten eessä. Ette saa minun mamman tuen ja ettei tartte salata mithään mitä mie rakastan tehhä sen näen siksi tämän vuoen parhaimana joululahjanaJouluruoka pakottaa tarpheen saa vähän raikasta ilmaa, jälkhiin kun Karl-Bertil Jonsson on luonu oikeutta tv:ssä, koko perhee ottaa lämpimät vaatheet pääle iltakävelyle. Aivan meän asuntoalueen Norrtunan allipuolela on tietynneli joka kulkee rautatien alla, viis metriä korkea ja 15 metriä syvä. Suuriin osa harmajaisista betongiseinistä on jo maalatut mutta on vieläki jokku tyhjät paikat minun ulottuvilla. Mamma seisoo 20 metriä kaukana toisela puolela ja spaanaa. Minun isoveli seisoo laijala mutta pittää vaarin toishaale päin kun mie panen kaasumaskin pääle. Se on polttavan pakkanen ulkona. Etusormi kramppaa ja purkit on vaikea kontroleerata. Suurela ponnistuksela onnistun saahmaan minun taakin seinäle. Sen jälkhiin tehen ilosen äijän ja kirjotan hyvvää joulua. Sitten on aika poistua rikospaikalta. Mie nukahtan ilosena sinä iltana, kun lapsi jouluaattona.Muutama vuosi jälkhiin olen tullu kauemaks minun maalauksen kans. Höökstaatien opetustiima kulutethaan enerkisellä skissaamalla ja kesät on pelkästhään skejtboordin ookausta, aina spriittipännä plakkarissa. Mie en ymmärtäny sitä sillon, mutta raahvaana näen selvästi kuinka krafiitti ja skejtboordin ookaus on kaks oksaa samassa puussa. Kaks taitheelista katukulttuuria jokka höystävät toisiaan. Mie tiesin tietysti jo sillon ette nämät erit kulttuurit viekottelit saman tyyppisen ihmisiä. Meitä oli monta joita houkutteli molempia. Mutta se on vasta nyt mie näen minkälainen kauhean suuri merkitys näilä on ollu minun personaalisen mielen kehitykselle.Skejtboordin ja krafiitin välilä, jokka minun taphauksessa on ne kaks peruspilaria jonka päälä minun jatkuva taitheelisuus perustuu, on enemän yhtäläisyyksiä kun eroavaisuuksia. Net on molemat praktiikit jokka tosin kyllä hyvin mennee harjotella muitten harjottelijoitten joukossa. Mutta omat henkilökohtaiset askelheet rakentuvat loppujen lopuksi omhaan kiinostuksheen. Ei mikhään träänari vihelyspiipun kans ole läheisyyessä hössytämhään sinua. Sen eestä on se oma tarmo ja halu joka on ajovoimana. Halu ja rohkeus on ainua mitä vaaithaan. Ei muuta. Ei ole ilmotusmaksoa, ei sjeemaa, ja ei kukhaan muu kun sitä itte joka saattaa tuomita itteä. Paitti tietysti maholiset käräjät sitä mikä koskee krafiittia.Kaun taije, mihinkä räknään sekä skejtboordinkin, krafiitin ja se mikä on saanu nimityksen ”katutaije”, on sekä sisältävä ette eristävä samala kerrala. Ei tartte tyyrhiitä laitheita eli treeninkihuonheen. Se joka haluaa saattaa alkaa koska ja missä haluaa ja tullee kehittymhään siinä tahissa mitä täysin jokhainen itte päättää. Mitä vaaithaan on kuitekki jokku henkilökohtaiset ominaisuuet, jokka yhteiskunnan vanhaanaikhaisila normila vieläkin koplathaan yhteen miehekhyytten; rohkeus, seikkailuhalu, luovuuen ja kyky ette ottaa paikkaa julkisessa huonheessa kysymättä luppaa. Ette nämät ominaisuuet olisit fyysisesti liitetty meihin miehiin on tietysti pötöä. Net on paremin liitetty miehekhyytheen histuurialisella ja sosiokulttuurisella pohjala. Silti net toimivat eristävänä muurina joka sulkee ulos tytöt.Tosi on ette se harjotus mikä vaaithaan ette ottaa paikkaa julkisessa ilman luppaa, riippumatta jos sen tekkee ookamalla skejtboordia galleriassa, maalata krafiittia betongiseinhään eli liimata omat käsimaalatut affisjit kaupunkin sähkökaaphiin, on tämän päivän yhteiskunnassa uskomattoman hyöylistä monele, olletikki nuorile tytöile. Lähtemällä kaupunkhiin omassa taitheelisessa tehtävässä saapi oman ruuhmiissa kokea mitä se merkittee ette olla tottelematon kerta kerralta ja pakottaa voittamhaan omia pölköjä. Riippumatta jos sitä yrittää oppia vaikean tempun eli jos sitä haluaa saa ylös yhen taijeteoksen luvattomhaan paikhaan sitä häätyy aktiivisesti ylittää net rajat mitä sekä yhteiskunnan normit, terve järki ja adrenaliinia täynä ruumis määrää.Ruben Wätte otti vuona 2013 maasterieksaamin Konstfackissa ainheessa: Art in the Public Realm (Taije julkisuuessa). Ruben on aiemin näyttäny muun muassa taijeprujektin Yhteiskuntaongelma Liljevalchsin keäsalonkissa vuona 2012 ja julkasi menny vuona kirjan Terra Pericolosa - Farligt land, jonka hän kuvvaa kun ”psyykkonauttisena matkailukertomuksena”
Borgemánus guoktenuppelohkái mánu ovddos mii čálihit oktii mánus čállosa sierranas dáiddasuorgi čálliin. Čállosat čalmmustuhttet sierra fáttaid deattuin kulturpolitiikkalaš čuoččildemiin ja árgabeaiváláš dárbbuin ulbmilin váldit vuhtii ja ovddidit Girona dáiddahistorjjálaš iešvuođa.
“Don´t picket-vandalize. Don´t protest-deface. When ugliness, poor design & stupid waste are forced upon you,turn Luddite, throw your shoe in the works, retaliate. Smash the symbols of the Empire in the name of nothing but the heart´s longing for grace.”-Hakim Bey(T.A.Z.)Juovlaruohta 1996 lean 11 jahkásaš, etniin ja stuora vieljain čohkkehan ja jugan juovlajuhkosa ja boran árbevirolaš molssaevttolaš juovlabiepmu mii lea gievkkanbeavddis. Pakeahttaleajit unnoraš juovlaguosa vuolde leat badjelmeari ja dagahit guosa vel unnibun go lea. Maŋŋel go lean ožžon girjjiid, biktasiid ja eará vurdojuvvon juovlaskeaŋkkaid gávnnan báhka man sisdoalu sáhtán árvidit skulljemiin dan várrogaččat. Mojunjálmmiid rađan báhpira. Golbma Motip mearkasaš sprayburkke 400 ml hearváš gokči ja jođániidgoiki ivdni juohke burkkes.Nuppi pakeahtas oaččun gásamáskka eatni áŋgiris rávvagiin ahte álo geavtit máskka moledettiin. Lihkkogievvun ja sohkaršohkka. Mun dieđán juo ahte eadni dovdá mu beroštumi seaidnemolemii, muhto ahte son dan lassin dorjo dan hirpmástuhttá vaikko son olles mu rávástuvvan agi lea movttiidahttán mu luovvivuođa. Máŋggat mu ustibiin leat bággejuvvon suoli bargat ja gieldit beroštumis váhnemiid ovddas, eatni doarjaga oaččun inge dárbbat čiegadit maidege man ráhkistan bargat oainnán dan danin jagi stuorimus juovlaskeaŋkan.Juovlabiebmu bágge dárbbu unnánaš friska áibmui, maŋŋel go Karl-Bertil lea juohkán rievtti TV:s gárvoda olles veahka bivvanládje eahkesoahkumii. Áibbas vuolábealde min orohatguovllu Norrtuna lea betongsisgeaidnu mii manná togaluotta vuoli, vihtta mettara allat ja 15 mettara čieŋal. Eanaš oassi dain ránes betoŋgaseinniin leat juo molejuvvon muhto gávdnojit vel moadde guoros saji mu olámuttus. Eadni čuožžu 20 mettara geažis nuppe bealde ja várdeha, mu stuora viellja čuožžu mu guoras muhto várdeha nubbe guvlui dan bottago bijan gásamáskka. Lea rustačoaskkis olgun, ovdasuorpma geassá ja burkkiid lea váttis atnit čalmmis. Hirbmat váivviin lihkostuvan darvehit dáhkis gitta. Dan maŋŋel molen stuora ádjá ja čálán buori juovlla, dasto lea áigi jávkat rihkošbáikkis. Dan eahkeda biesttán lihkolažžan nahkáriid dego mánná juovlaruohta.Moadde jagi maŋŋel lean ollen guhkkelii iežan molemiin. Diimmut badjedásis golahuvvo frénelaš hábmemiin ja geasit gollet beare rullalávddiin čierastettiin, álo spriitabenne lummas. In ipmirdan dalle, muhto rávisin oainnán čielgasit seaidnemolema ja rullalávdečierasteami leahkit guokte suorggi seamma muoras, guokte gáhttakultuvrra mat addet borramuša nuppiidease. Mun dihten dieđusge juo dalle dat sierra kultuvrrat doalvvuhedje seamma soarttat olbmuid , mii leimmet máŋggas geaid goappešagat geasuhedje, muhto dál easka oainnán man hirbmat mearkkašupmi dain lea leamaš mu persovnnalaš ipmárdusa ovddideamis.Rullalávddiin čierateami ja seaidnemolema gaskkas, mat mu dáhpáhusas leat guokte vuođđobácci maid nalde olles mu dáiddalašvuohta vuoiŋŋasta, leat eanet sullalašvuođat go sierraláganvuođat. Goappešagat leat praktihkalaččat maid vissát sáhttá earenomážit hárjehit earáid hárjeheddjiid olis, muhto hárjeheaddji persovnnalaš ovdáneapmi vuođđuda loahpa loahpas hárjeheaddji iežas doaibmamii. Ii aktat válbmejeaddji leat lahkosis movttiidahttime su, dan sajis lea iežas hállu mii lea hárjeheaddji geasuhus. Hállu ja roahkkatvuohta lea áidna man dárbbaha,ii eará. Ii mangelágan almmuhanmáksu, ii mangelágan bargoortnet iige eará go ieš gii sáhttá dubmet, earet soaitimis gearretriekti go lea jearaldagas seaidnemolen.Gáhta dáidda, masa rehkenasttán sihke rullalávdečierasteami, seaidnemolema ja dan man maŋŋel leat gohčodišgoahtán “gáhttadáiddan”, lea sihke sisttisdoalli ja earuheaddji seamma áigge. Ii dárbbahuvvo mangelágan divrras rusttegat dehe hárjehallanlatnja, dat gii háliida sáhttá álgit goas ja gos son háliida ja boahtá ovdánit távttas man ieš ollásit mearrida. Dat mii gáibiduvvo lea goit moadde persovnnalaš iešvuođa man servodaga boarástuvvan norpmat vel čatnet olmmáivuhtii; roahkkatvuohta ja fearánhállu, luovvivuohta ja nákca váldit saji almmolaš dilis jearatkeahttá lobi .Ahte dát iešvuođat livččii biologalaččat čadnojuvvon midjiide dievdduide lea duođas dušši sáhka, dat leat baicca čállojuvvon dievdovuhtii historjjálaččat sosiokultuvrralaš vuođul, goittotge dat doaibmá earuheaddji eastan mii steŋge nieiddaid olggobeallái. Duohtavuohta lea dat hárjehus mii mearkkaša saji váldima almmolaččat lobehaga, dahkágo dan čierastemiin rullalávddiin galleriijas, molemiin seaidnedevdnemiid betoŋgaseinniide dehe liibmemiin iežas gieđainmolejuvvon reklámaid gávpoga šleađgagábiide, lea erenomáš ávkkálaš máŋgasii otná servodagas, ii unnimus nuorra nieiddaide. Vuolgimiin gávpogii iežas dáiddalaš doaimmain oažžu iežas goruda dovdat maid mearkkaša leahkit jeagehin ja geardi gearddiinis bággehuvvot vuoitit baluidis. Vaikko vel geahččalivččege oahppat váttis koanstta dehe jus háliida oažžut bajás dáidaga lobehis báikái ferte aktiivvalaččat mannat badjel daid rájiid maid sihke servodaga norpmat , jierpmálaš jearga ja adrenaliidnagallás gorut lea ceggen.Ruben Wätte gearggai jagi 2013 mastereksámenbargguin, Art in the Public Realm (Dáidda almmolašvuođas), Konstfack. Ruben lea ovdal ea.ie. vuosehan dáiddaprošeavtta Servodatváigatvuođat Liljevalche giđđavuosáhusas 2012 ja mannan jagi son almmuhii girjji Terra Pericolosa – Váralaš eana, man son čilge "psykonavttalaš mátkkoštanmuitalussan".Elokuusta alkaen ja 12 kuukautta eteenpäin esittelemme kerran kuussa eri kirjoittajien kirjoituksen taiteen alalta. Kirjoitukset tulevat selvittämään eri aiheita, joissa polttopisteenä kulttuuripoliittiset kannanotot ja käytännön tarpeet, jotta voidaan huolehtia ja edelleenkehittää Kiirunan taidehistoriallista leimaa.
”Don't picket - vandalize. Don't protest - deface. When ugliness, poor design & stupid waste are forced upon you, turn Luddite, throw your shoe in the works, retaliate. Smash the symbols of the Empire in the name of nothing but the heart's longing for grace.”- Hakim Bey (T.A.Z.) Jouluaattona vuonna 1996 olen 11-vuotias. Istun äitini ja isoveljeni kanssa juomassa joulujuomaa ja syömässä keittiönpenkille katettua vaihtoehtoista jouluruokaa. Pakettipino pikkuruisen joulukuusen alla pursuaa yli ja saa kuusen näyttämään vieläkin pienemmältä. Kirjojen, vaatteiden ja muiden odotettujen joululahjojen jälkeen saan käsiini paketin, jonka sisällön arvaan kun ravistan sitä varovasti. Puhkean leveään hymyyn ja repäiseni paperin irti. Paketisssa on kolme Motip-merkkistä spraypurkkia. Joka purkissa on 400 ml ihanan peittävää ja nopeasti kuivuvaa maalia.Seuraavassa paketissa on kaasunaamari ja ankara kehotus äidiltä käyttää maalatessa aina kaasunaamiota. Onnenhuumaa ja sokerishokki. Tiesin jo että äiti tietää miten kiinnostunut olen tageista ja graffitista, mutta minulle on yllätys että hän sen lisäksi tukee harrastustani, joskin hän on koko kasvuaikani kannustanut luovuuttani. Monien ystävieni on pakko salailla, hiiviskellä ja kiistää harrastuksensa vanhemmiltaan. Sen vuoksi oman äitini tuki ja se ettei minun tarvitse salata sellaista jota rakastan tehdä on mielestäni vuoden paras joululahja.Jouluruoan jälkeen on pakottava tarve käydä haukkaamassa vähän raitista ilmaa ja kun Karl-Bertil Jonsson on jakanut oikeutta televisiossa koko perhe pukee päälleen lämpimät vaatteet ja lähtee iltakävelylle. Aivan Norrtunassa sijaitsevan asuntoalueemme alapuolella kulkee tietunneli rautatien alitse. Tunneli on viisi metriä korkea ja 15 metriä syvä. Suurin osa sen harmaista betoniseinistä on jo maalattu, mutta muutamia tyhjiä aloja on vielä minun ulottuvillani. Äiti seisoo vartiossa 20 metrin päässä ja isoveljeni seisoo minun vierelläni, vaikka hän samalla pitää silmällä toiselta puolelta tulevia kun minä laitan kaasunaamion päähäni. On jäätävän kylmää ulkona ulkona, etusormeni kangistuu ja purkkeja on vaikea kontrolloida. Suurella vaivalla saan tehtyä tagini seinälle. Sen jälkeen maalaan iloisen ukkelin ja kirjoitan hyvää joulua. Sitten onkin aika livistää rikospaikalta. Sinä iltana nukahdan onnellisena, niin kuin lapsi jouluaattona.Pari vuotta myöhemmin olen edennyt pidemmälle maalaamisessani. Yläasteen oppitunnit käytän vimmaiseen luonnosteluun ja kesät kuluvat lähes kokonaan skeittilautailuun, jolloin minulla on aina spriikynä taskussa. Silloin en sitä ymmärtänyt, mutta aikuisena näen selvästi miten skateboard ja graffiti ovat kaksi haaraa samassa puussa. Ne ovat molemmat taiteellisia katukulttuureja ja ne ravitsevat toinen toisiaan. Luonnollisesti tiesin jo silloin, että nämä kulttuurit viettelivät samantyyppisiä ihmisiä. Molemmat houkuttelivat monia meistä. Kuitenkin vasta nyt ymmärrän, mikä valtava merkitys näillä on ollut henkilökohtaisen tietoisuuteni kehittymiseen.Skeittailu ja graffiti ovat minun tapauksessani kaksi tukipilaria, joihin koko tuleva taiteeni perustuu. Niiden välillä on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Molemmat ovat toimintoja, joita tosin on hyvä harjoittaa yhdessä toisten harrastajien kanssa, mutta oma henkilökohtainen kehitys rakentuu lopulta kuitenkin kokonaan omaan harrastukseen. Ei ole lähellä valmentajia vihellyspilleineen kannustamassa, vaan sen sijaan vetovoimana on oma halu. Ei tarvita mitään muuta kuin halua ja rohkeutta. Ei tarvita ilmoittautumismaksua, ei lukujärjestystä eikä ketään muita tuomareita kuin sinä itse, ellei ehkä mahdollisesti käräjäoikeutta kun kysymys on graffitista.Kadun taide, johon minä lasken sekä skeittailun että graffitin ja myöhemmin tulleen ”katutaiteeksi” nimitetyn harrastuksen, on sekä sisään että ulos sulkevaa yhdellä kertaa. Mitään kalliita varusteita ei tarvita, ei liioin harjoitustiloja, vaan kuka tahansa voi alkaa missä ja milloin hän haluaa ja hän päättää kokonaan itse mitä tahtia hän haluaa kehittyä. Sen sijaan tarvitaan kuitenkin joitakin henkilökohtaisia ominaisuuksia, jotka yhteiskunnan vanhentuneet normit vielä yhdistävät miehekkyyteen: rohkeus ja seikkailunhalu, luovuus ja kyky ottaa tilaa julkisuudessa kysymättä lupaa. Luonnollisesti on pötypuhetta että nämä ominaisuudet biologisesti olisi kytketty meihin miehiin. Pikemminkin ne on kytketty miehisyyteen historiallisin ja sosiokulttuurisin perustein. Kuitenkin ne toimivat erottelevana raja-aitana, joka sulkee tytöt ulos.Tosiasiassa tilan ottaminen julkisuudessa ilman lupaa, olipa kysymys skeittaamisesta galleriassa, graffitin maalaamisesta betoniseinälle tai omien käsinmaalattujen julisteiden liimaamisesta kaupungin sähkökaappiin, on erittäin hyödyllinen harjoitus monille nyky-yhteiskunnassa, eikä vähiten nuorille tytöille. Kun lähtee kaupungille taiteelliseen tehtävään saa omalla kehollaan tuntea millaista on olla tottelematon ja kerta toisensa jälkeen joutuu voittamaan oman pelkonsa. Olipa sitten kysymys vaikean tempun opettelemisesta tai oman taideteoksen luomisesta kielletylle paikalle niin tekijän täytyy aktiivisesti ylittää ne rajat, joita sekä yhteiskunnan normit että rationaalinen järki ja oma adrenaalintäyteinen keho ovat asettaneet.Ruben Wätte suoritti vuonna 2013 filosofian maisterin tutkinnon Art in the Public Realm (Julkisessa taiteessa) Taideteollisessa korkeakoulussa. Ruben on aikaisemmin mm. esitellyt taideprojektin Yhteiskunnan ongelmia Liljevalchsin kevättaidenäyttelyssä vuonna 2012 ja viime vuonna hän julkaisi kirjan Terra pericolosa - Vaarallinen maa, jota hän kuvailee "psykonauttiseksi matkakertomukseksi".For twelve months onwards starting in August, Konstmuseet i Norr will present an article on the subject of art by a different writer once per month. The articles will shine a light on various themes with a focus on cultural policy standpoints and practical needs, in order to make the most of and develop Kiruna’s art historical character.
”Don't picket - vandalize. Don't protest - deface. When ugliness, poor design & stupid waste are forced upon you, turn Luddite, throw your shoe in the works, retaliate. Smash the symbols of the Empire in the name of nothing but the heart's longing for grace.”- Hakim Bey (T.A.Z.)It's Christmas Eve 1996 and I am eleven years old. I am sitting together with my mother and older brother and drinking Julmust (Swedish soft drink) and eating the traditional, alternative Christmas food that is laid out on the kitchen counter.The pile of packages under the minimal Christmas tree is piled high and spread out making the tree seem even smaller. After having received books, clothing and other expected Christmas presents I grab a package whose contents I immediately understand when I shake it gently. With a broad smile beaming across my face I rip off the paper. Three spray paint cans with the Motip trademark displayed on them containing 400 ml of glorious and quick-drying paint in each one.The next package contains a gasmask together with strict instructions from my mother to always use the mask when I paint. Rapture and sugar shock. I already knew that my mother was aware of my interest in tags and graffiti, but that she also supported it came as a surprise despite the fact that throughout my childhood she had encouraged my creativity. Most of my friends are forced to be secretive, sneak around and deny their interest to their parents, so getting my mom's support and not needing to hide anything that I love to do is definitely the best Christmas present of the year.Christmas dinner creates a need for a bit of fresh air. So after Karl-Bertil Jonsson escapes justice on TV, the whole family puts on warm clothing to go out for an evening walk. Just below the area in which we live, Norrtuna, there is a tunnel that runs under the train tracks, five meters high and 15 metres deep. Most of the grey concrete walls are already painted but there are still a few empty spaces within my reach. My mother stands about 20 metres away on one side as look-out and my big brother stands beside me and keeps an eye on the other direction while I put on my gasmask. It is icy cold outside and my index finger cramps making the can hard to control. But with great difficulty, I succeed in getting my tag up on the wall. After that I draw a happy-man figure and then write, Merry Christmas. Then it is time to disappear from the scene of the crime. I sleep happily that night - like a child on Christmas eve.A few years later I have come a bit further with my painting. Class time in intermediate school is whiled away with frenzied sketching and summers are filled exclusively with skateboarding; always with a felt pen in my pocket. I didn't understand it then, but now as an adult I can clearly see how graffiti and skateboarding are two branches of the same tree; two artistic street cultures that nourish each other. Even then, I already understood that the two different cultures brought together the same type of people. There were many of us who were attracted by both activities, but it is just now that I can see the enormous importance that they have had on my development and my personal awareness.There are similarities and differences between skateboarding and graffiti, that in my case are the two pillars upon which my entire continued artistry lie. They are both practical and can admittedly be done in the company of others doing the same thing. But in the end a person's own success is based upon one's own involvement. There is no trainer blowing a whistle in the near vicinity to spur you on, instead it is one's own desire that is the propelling force. Desire and courage are the only elements that are required - nothing else. No participation fee, no schedule and no one else but yourself who can judge you - aside from of course, the district court when it comes to graffiti.The art found in the streets, to which I include skateboarding, graffiti and what later came to be known as street art are simultaneously inclusive and exclusive. No expensive equipment or training area are needed. The people who want to practice these things can begin where and when they want to and develop at a pace that is determined completely by them. What is needed however, are a number of personal characteristics that society's antiquated norms still link to masculinity; courage and a love of adventure, creativity and the capability to "be present" in public spaces without having to ask for permission. That these characteristics should actually be linked to our biology as men is of course nonsense. Rather, they have been ascribed to masculinity historically on socio-cultural grounds and function as a barrier that excludes girls.The fact is that these practices, and what they imply; to be present in the public environment without permission, whether one does it by riding a skateboard in a shopping centre, paints graffiti on concrete wall or clues up hand painted posters on one of the city's electrical cabinets, is tremendously important for many in today's society, not least for young girls. By going out into the city on your own artistic mission one gets to experience what it means to be disobedient and time after time be forced to conquer your fear. Regardless of whether you are trying to learn a difficult trick or want to get an artistic work up in a prohibited place, a person has to take a step outside of the restrictions of society's norms, good sense and the adrenalin kick that your body subjects you to.In 2013, Ruben Wätte graduated with a master’s of Art in the Public Realm from Konstfack (University College of Arts, Crafts and Design). Ruben has amongst other things exhibited the art project Samhällsproblem (Societal Problems) at Liljevalchs’ spring salon in 2012, and last year he released the book Terra Pericolosa - Farligt land (Dangerous Land), which he describes as a "psychonautical travel book".